Vastuullisuus
Rakkaus on tulevaisuuden tekoja
– siksi Metsolan kaikki toimintatavat ovat ekologisia ja kestäviä
Metsola valmistaa tuotteensa luomupuuvillasta lähituotantona, ja huolellisen suunnittelun tuloksena syntyy vaate, jolla on pitkä elinkaari ja joka kestää kulutusta.
Puuvillakankaidemme valmistusmenetelmiä- ja prosesseja kehitetään koko ajan ekologisempaan ja kestävämpääm suuntaan. Metsola etsiikin jatkuvasti yhteistyökumppaneita, jotka kiinnittävät huomioita tuotantoprosessien ympäristöystävällisyyteen ja tähtäävät luonnonvarojen kestävään käyttöön, sekä kehittävät uusia, modernimpia tapoja valmistaa materiaaleja vaateteollisuuteen. Pelkkä luomupuuvillan käyttö ja eettiset valmistustavat eivät kuitenkaan tee vaatteesta ekologista. Siksi kannustammekin asiakkaitamme kierrättämään vaatteet uusille käyttäjille! Mitä useammalla lapsella tuotteet ovat käytössä, sitä ekologisempi ja pidempi vaatteen elinkaari on. Kierrätysmateriaalien hyödyntäminen tuotteissamme kasvaa vuosi vuodelta koko ajan.
Meille on tärkeää missä tuotteemme valmistetaan
Metsolan kaikki vaatteet ja mallistokokonaisuudet suunnitellaan Suomessa ja ommellaan Baltiassa tarkkaan harkituissa ja tarkistetuissa työoloissa. Tuotteet kaavoitetaan, leikataan, ommellaan ja neulotaan Virossa, Latviassa ja Puolassa. Arvostamme pitkäaikaisten yhteistyökumppaneidemme osaamista ja ammattitaitoa erittäin paljon. Valvomme laatua ja työoloja tehtaissa säännöllisesti. Tavoitteenamme on kestävä ja hyvin tehty eurooppalainen tuote sekä asianmukaiset ja hyvät työolot.
Valmistusmaamme ovat: Suomi, Viro, Latvia ja Puola.
Metsola tuotteet täyttävät kaikki Öko-Tex-tuoteturvallisuus ominaisuudet
Öko-Tex on kansainvälinen tuoteturvallisuusmerkki. Merkki takaa asiakkaalle, että tuotteessa ei ole käytetty haitallisia torjunta-aine-, raskasmetalli- tai formaldehydijäämiä. Vaatimukset ovat kaikkein korkeimmat vaativimman luokan (1. luokitus) merkeillä. Tähän luokkaan kuuluvat tuotteet, jotka ovat kosketuksissa ihon kanssa – kuten lastenvaatteet, lakanat ja pyyhkeet.
Yhteinen lainsäädäntömme EU:n alueella valvoo tuoteturvallisuuden toteutumista.
Metsola käyttää omien tuotteidensa valmistuksessa ainoastaan GOTS sertifioituja luomupuuvillalankoja
GOTS (Global Organic Textile Standard) on kansainvälinen luomutuotannosta kertova materiaali- ja tuotesertifikaatti. Tuotteessa käytetty materiaali on jäljitettävissä sen alkulähteille asti. Standardin mukainen tuotanto sisältää myös sosiaalista- ja ympäristövastuuta koskevia kriteereitä.